Kalavesien hoito

Kalatalousalueen lakisääteisiin tehtäviin kuuluu kalavarojen kestävän käytön ja hoidon suunnittelu. Kalatalousalueen on laadittava ja otettava käyttöön aluettaan koskeva käyttö- ja hoitosuunnitelma, jolla turvataan alueen kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto ja käyttö sekä biologinen monimuotoisuus, ja edistetään vapaa-ajan sekä kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä.

Kalastuslain mukaan käyttö- ja hoitosuunnitelmaa laadittaessa on otettava huomioon kalakantojen käytölle ja hoidolle muun lainsäädännön perusteella asetetut vaatimukset, kalavarojen valtakunnalliset hoitosuunnitelmat sekä sellaiset muut kalavarojen käyttö- ja hoitosuunnitelmat, joiden toteuttamiseen suunnitelmalla voi olla vaikutuksia.

Kalatalousalue hoitaa alueensa kalavesiä vuosittain kalaistutuksilla. Lisäksi kalatalousalue seuraa tiiviisti alueella tapahtuvia muita toimenpiteitä ja osallistuu niihin tarvittaessa. Lisäksi kalatalousalue kannustaa alueensa osakaskuntia toimimaan omilla vesialueillaan ja tekemään kalavesien hoitotoimenpiteitä. Niihin sekä rahoituksen hakemiseen saa neuvoja Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen asiantuntijoilta. 

Käyttö- ja hoitosuunnitelman toimenpiteitä voi toteuttaa kalatalousalueen lisäksi esimerkiksi viranomaiset, muut yhdistyksen tai esimerkiksi vesialueen omistajat.
Käyttö- ja hoitosuunnitelma on voimassa korkeintaan 10 vuotta. Sitä täsmennetään vuositasolla toimintasuunnitelmalla, jonka kalatalousalueen kokous hyväksyy.
Kalatalousalueen kalavesien hoidosta löytyy lisää tietoa esimerkiksi toimintasuunnitelmista ja -kertomuksista sekä hankkeet osiosta.

Karvianjoen kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman voit ladata tästä